Siks oon mä suruinen – Toivo Kärki

Toivo Kärki ja rusetti
(KUVA: FB)

Toivo Kärjen (1915-1992) ura ravintolamuusikkona alkoi Tampereen keskustorin laidalta, Ravintola Funkiksesta 1.9.1933. Tästä hetkestä voidaan lukea alkaneeksi niin kuuluisan tavaramerkin, rusetin, käyttö, kertoo historioitsija, toimittaja Maarit Niiniluoto.

– Orkesterin työasuna oli smokki. Joka ilta tasan kello kahdeksan orkesteri aloitti. Repertuaari muodostui amerikkalaisesta, saksalaisesta ja kotimaisesta musiikista. Aluksi oli kuitenkin tunti viihdemusiikkia.LUE LISÄÄ

Suomalaisen populaarimusiikin ja perinnejazzin merkittävä toimija on kuollut

Muusikin monitoimies Pentti Lasanen menehtyi vaikean sairauden uuvuttamana 13.3.2021 Helsingissä. Hän oli kuollessaan 84-vuotias, syntynyt 17.9.1936 Kotkassa. Lasanen ehti vaikuttaa 70-vuoden aikana monipuolisemmin suomalaiseen viihdemusiikkiin ja jazziin kuin kukaan muu.

Lasasen ainulaatuiseen uraan kuuluu valtava lista eri toimenkuvia; kapellimestari ja solisti eri kokoonpanoissa pienyhtyeistä sinfoniaorkesteriin, soolo- ja yhtyelaulaja, multi-instrumentalisti, sovittaja, säveltäjä, 1960-luvun modernin elokuvamusiikin tulkki ja kaikkea siltä väliltä.

Hän oli myös pedagogi ja teoreetikko, joka osasi kertoa analyyttisesti jazzin sisällöstä ja tavasta tehdä sitä omalle ja uudelle sukupolvelle. Todellinen Pelimanni, sanan myönteisessä merkityksessä ja mies, joka imi itseensä jo pikkupoikana swing-kauden svengin Ruotsista ollessaan siellä sotalapsena.

Lasanen oli perustamassa Suomen PerinneJazz ry:tä ja kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi vuonna 2018. Hän kuului myös vuonna 2020 julkaiseman levyn The Best of Finnish Classic Jazz sovittajatiimiin ja siinä soittavaan orkesteriin Classic Jazz Society All Stars. Tämä konserttitaltiointi, jossa hän soittaa soolonumeronaan Erik Lindströmin sävellyksen Etkö Uskalla Mua Rakastaa, jäi yhdeksi Pentin viimeisistä äänityksistä.

 

LUE LISÄÄ

Erik Lindström – Ranskalaiset korot

 

Helena Siltala

Ranskalaiset korot on Erik Lindströmin säveltämä ja hänen vaimonsa Vuokko Lindströmin eli nimimerkki Hillevin sanoittama musiikkikappale. Se tunnetaan parhaiten Helena Siltalan levytyksenä vuodelta 1958. Sen myöhempiä levyttäjiä ovat Markku Arokanto, Eija Kantola, Vieno Kekkonen, Erkki Liikanen ja Reijo Taipale. Monica Aspelund teki kappaleeseen englanninkieliset sanat nimellä ”High Heeled Shoes”. Se on julkaistu kokoelmalla Songs Finland Sings: Popular Finnish Songs in English (2002).LUE LISÄÄ

”Vientijazzari” 80 vuotta

Pääkonsuli, jazzpianisti Jaakko ”Jaska” Harjula täyttää 80-vuotta 27.1. Helsingissä. Musiikki on tullut verenperintönä Mozartin syntymäpäivänä Hämeenlinnassa syntyneen Jaskan elämään. – Kotimme oli hyvin musikaalinen, vaativa isämme soitti ja opetti pianoa. Kaikkien viiden lapsen piti aloittaa pianon soiton opiskelu, kun täytti seitsemän vuotta.

– Jos halusi, sai myös soittaa selloa ja trumpettiakin. Opiskelin ensin pianoa ja trumpettia. Ensimmäinen keikkani oli Hattulan kirkon vieressä olevassa baarissa, jossa soitin huonon pianistin kanssa trumpettia. Siltä istumalta päätin ottaa pianon omaksi instrumentiksi; se oli viisas teko.LUE LISÄÄ

The Best of Finnish Classic Jazz

Suomen PerinneJazz ry (SPJ) on julkaissut ensimmäisen levynsä. Kaksois-CD:n kappaleet on valikoitu vuosina 2017, 2018 ja 2019 Savoy-teatterissa äänitetyistä konserteista. Esiintyvä orkesteri ”Classic Jazz Society All Stars” koostuu maamme huippumuusikoista perinteisen jazzin alueella. Soittajat edustavat syntymävuosiltaan viittä eri vuosikymmentä, joten taidot välittyivät isoisiltä pojanpojille ja päin vastoin.LUE LISÄÄ

Pekka Perjon piano hiljeni

Sisustusarkkitehti Pekka Perjo menehtyi 30.11.2020 Helsingissä pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana. Hän oli kuollessaan 84-vuotias, syntynyt 23.7.1936 Helsingissä. Pekka tunnettiin arvostettuna jazzpianistina.LUE LISÄÄ