Lasse Liemola ja Vanhat Starat Käpylässä

Tuottaja Jaakko Rinne oli saanut houkuteltua vanhan ystävänsä Lasse Liemolan 21.11.2022 ravintola Nyyrikissä pidettyyn Suomen PerinneJazz ry:n marraskuun iltaan. Palkkioksi oli sovittu ”tumma lohivoileipä ja kreikkalainen punaviini “.

 

Perinteiseen tapaan katsottin alkupalaksi elokuva, tällä kertaa Juha Nevalaisen vuonna 2012 videoima „Commander´s Gang“ Vallijameissa.

 

Lisäksi Jaakko oli saanut vieraakseen kovan sarjan jazzareista kootun ”Iltatähti Old Stars Groupin“: Risto „Oikku“ Oinaala (tp), Jarmo „Rova“ Rouvinen (ts), Jarmo Nissinen (g), Kari Korpinen (b) ja Mikko Virto (dm) sekä Jukka Riikonen (p)

 

 

Pianon takana ensimmäisen setin ajan istui Jaakko ja toisella setillä illan leffatähti „Commander“ itse Jukka Riikonen. Jameihin osallistui myös aina luotettava patteristi Timo Valkamo (dr).

 

 

Jazzkellariin lähes täyteen saapuneen yleisön mielestä ”vanhat starat“ eivät ole vielä „iltatähtiä“. Yhteissoitto sujuu juoheasti ja kaikki kykenevät svengaaviin sooloihin. Illan kirkkain tähti Lasse Liemola (85 v) on myöskin edelleen täydessä iskussa vaikka oli ”antanut jo kitaransa pois“.

 

 

Biisilista:

SETTI 1. Piano Jaakko Rinne
DON’T GET AROUND MUCH ANYMORE (C )
AS TIME GOES BY (Eb)
I LOVE YOU FOR SENTIMENTAL REASONS (F)
JAG HAR BOTT VID EN LANDSVÄG ( C )
BLUE MOON (F) (LASSE)
CHEEK TO CHEEK ( C) (LASSE)
I’M IN THE MOOD FOR LOVE (C ) ( LASSE)
ON THE SUNNY SIDE OF THE STREET ( C) (LASSE) INTRO

 

SETTI 2. Piano Jukka Riikonen
SOME OF THESE DAYS (F)
CÉST SI BON (Bb)
IT’S A SIN TO TELL A LIE (Bb)
THE LADY IS A TRAMP ( C)
AUTUMN LEAVES (Cm) (LASSE) INTRO
SEPTEMBER IN THE RAIN (LASSE)
I CAN’T GIVE YOU ANYTHING BUT LOVE (F) ( LASSE)
NIGHT AND DAY (Eb ( LASSE ) INTRO

 

Kuvat: Timo Parkkinen ja Aune Mäkinen

 

“Glenn Miller“ täytti Kulttuuritehdas Vernissan

MillHill BigBand veti Tikkujameihin 18.11. tavallista suuremman vierasmäärän, jouduttiin rahtaamaan jopa lisätuoleja saliin. Kapellimestari Kimmo Leppälän alkuperäiseen tyyliin sovittamat Legendan hienoimmat tanssihitit In the Mood ja Moonlight Serenade vaativat jo ”liinan taskusta“.

 

Myöskin illan aloittanut Tikku Houseband ylitti yleisön odotukset. Rumpali Erkki Hurri oli hionut miehistönsä huippukuntoon, vanhat, tutut, yleisöystävälliset kappaleet saivat ansaitut ablodit.

 

Jaakko Rinteen raportti Tikkujameista Jazzrytmeissä löytyy TÄSTÄ

Storyvillen perustaja on kuollut

– Pitkän linjan ravintolayrittäjä, diplomi-insinööri Jorma Railonkoski menehtyi läheistensä läsnä ollessa kotonaan Helsingissä sunnuntaina 6. marraskuuta. Hän oli kuollessaan 87-vuotias, syntynyt 4.11.1935, kertoo Jorman pitkäaikainen ystävä ja Storyvillen ensimmäinen ohjelmapäällikkö Harri Aavaharju.LUE LISÄÄ

Arvovieraita Café Caruselin Louis Armstrong Tribute-illassa

”Caruselissa oli varauduttu 21.10, että  Kalevi Louhivuoren Tribute-bändin ystäviä saapuu runsaasti ja saliin olikin katettu pöytiä normaalia tiheämpään. Suomen PerinneJazz ry:n puheenjohtaja Jukka Laitasalo esitteli muusikot ja kertoi yhdistyksen syksyn kuulumisia. – Savoyn loppuunmyydyssä konsertissa ja myös Carusellin illoissa olemme saaneet seurata nuorten muusikoiden osallistumista musiikin tekemiseen.

 

Jukka Laitasalo antoi paikalle saapuneelle presidentti Tarja Haloselle yhdistyksen pinssin. – Liityin yhdistykseen ja olenkin ihmetellyt, milloin saan pinssin. Sanoin Pentille, että kyllä se riittää, kun toinen meistä kuuluu yhdistykseen.

 

Pentti Arajärvi ihaili presidentin saamaa pinssiä ja onneksi Raija Aavaharjun taskusta löytyi korkkaamaton pinssi, josta hän oli valmis luopumaan. – Teillä on hyvä taktiikka, ensin annatte pinssin, nyt täytyy ilmeisesti liittyä yhdistyksen jäseneksi, totesi presidentin puoliso.” Raportoi Harri Aavaharju Jazzrytmeissä.

 

Harrin juttu löytyy TÄSTÄ

Filemon von Numers (vas.), Aleksi Heinola, Joonatan Henriksson ja Kalevi Louhivuori KUVA Harri Aavaharju

Antti Sarpila Swing Band juhli 40-vuotista taivaltaan

Kuvasatoa Antin juhlasta 1.10.2022 Savoy-teatteri

Janne Hovi (vas.) ja Antti Sarpila

KUVAT Minna Sarpila

Antti Sarpila Swing Band Savoyssa!

”Eihän siitä ole kun 40 vuotta kun Antti Sarpila kokosi ensimmäisen omissa nimissään toimivan jazzorkesterin.

Swing Bandissä Antti oli nuorin ja hän sai sen ajan huippumuusikoilta tukea ja kannustusta.

Tätä hän on sittemmin siirtänyt eteenpäin erilaisissa kokoonpanoissa, viimeisin Sibelius-Akatemian opiskelijoista koottu orkesteri, joka esiintyi Perinnejazz ryn järjestämässä Erik Lindström -konsertissa muutama viikko sitten.

Lokakuun ensimmäisenä lauantaina 1.10. klo 15.00 Savoyssa kuullaan sovituksia vuosien varrelta huippumuusikoiden esittämänä.”

 

Liput alk. 36,50 TÄSTÄ

Lue Harri Aavaharjun juttu Antin ja Swing Bandin 40-vuoden taipaleesta TÄSTÄ

Kuvassa Wade Mikkola ja Antti Sarpila Kaamosjazzeilla 2016 (KUVA: Osku Rajala)

Musiikillista ilotulitusta swingkauden rakastetuimpien sävellysten kera

Klarinetisti Antti Sarpila juhlistaa Swing Bandinsä 40-vuotista taivalta la 1.10. klo 15.00 Savoy-teatterissa. Bandin vierailijoina on suomalaisen jazzeliitin parhaimpia muusikoita.

Antti sai ensimmäiset oppinsa Pori Jazzin perustajiin kuuluneelta isältään Kari Sarpilalta. Opit jalostuivat maailmankuulun jazzklarinetistin Bob Wilberin ”koulussa” 1980-luvulla Yhdysvalloissa.

Näistä perintötekijöistä on lähtöisin Antin kiinnostus ja kunnioitus jazzin traditioita kohtaan. Hänen tavoitteenaan on omalla persoonallisella tavallaan yhdistellä jazzin alkuvaiheiden mestareilta imemänsä vaikutteet.LUE LISÄÄ