Arvovieraita Café Caruselin Louis Armstrong Tribute-illassa

“Caruselissa oli varauduttu 21.10, että  Kalevi Louhivuoren Tribute-bändin ystäviä saapuu runsaasti ja saliin olikin katettu pöytiä normaalia tiheämpään. Suomen PerinneJazz ry:n puheenjohtaja Jukka Laitasalo esitteli muusikot ja kertoi yhdistyksen syksyn kuulumisia. – Savoyn loppuunmyydyssä konsertissa ja myös Carusellin illoissa olemme saaneet seurata nuorten muusikoiden osallistumista musiikin tekemiseen.

 

Jukka Laitasalo antoi paikalle saapuneelle presidentti Tarja Haloselle yhdistyksen pinssin. – Liityin yhdistykseen ja olenkin ihmetellyt, milloin saan pinssin. Sanoin Pentille, että kyllä se riittää, kun toinen meistä kuuluu yhdistykseen.

 

Pentti Arajärvi ihaili presidentin saamaa pinssiä ja onneksi Raija Aavaharjun taskusta löytyi korkkaamaton pinssi, josta hän oli valmis luopumaan. – Teillä on hyvä taktiikka, ensin annatte pinssin, nyt täytyy ilmeisesti liittyä yhdistyksen jäseneksi, totesi presidentin puoliso.” Raportoi Harri Aavaharju Jazzrytmeissä.

 

Harrin juttu löytyy TÄSTÄ

Filemon von Numers (vas.), Aleksi Heinola, Joonatan Henriksson ja Kalevi Louhivuori KUVA Harri Aavaharju

Antti Sarpila Swing Band juhli 40-vuotista taivaltaan

Kuvasatoa Antin juhlasta 1.10.2022 Savoy-teatteri

Janne Hovi (vas.) ja Antti Sarpila

KUVAT Minna Sarpila

Antti Sarpila Swing Band Savoyssa!

“Eihän siitä ole kun 40 vuotta kun Antti Sarpila kokosi ensimmäisen omissa nimissään toimivan jazzorkesterin.

Swing Bandissä Antti oli nuorin ja hän sai sen ajan huippumuusikoilta tukea ja kannustusta.

Tätä hän on sittemmin siirtänyt eteenpäin erilaisissa kokoonpanoissa, viimeisin Sibelius-Akatemian opiskelijoista koottu orkesteri, joka esiintyi Perinnejazz ryn järjestämässä Erik Lindström -konsertissa muutama viikko sitten.

Lokakuun ensimmäisenä lauantaina 1.10. klo 15.00 Savoyssa kuullaan sovituksia vuosien varrelta huippumuusikoiden esittämänä.”

 

Liput alk. 36,50 TÄSTÄ

Lue Harri Aavaharjun juttu Antin ja Swing Bandin 40-vuoden taipaleesta TÄSTÄ

Kuvassa Wade Mikkola ja Antti Sarpila Kaamosjazzeilla 2016 (KUVA: Osku Rajala)

Musiikillista ilotulitusta swingkauden rakastetuimpien sävellysten kera

Klarinetisti Antti Sarpila juhlistaa Swing Bandinsä 40-vuotista taivalta la 1.10. klo 15.00 Savoy-teatterissa. Bandin vierailijoina on suomalaisen jazzeliitin parhaimpia muusikoita.

Antti sai ensimmäiset oppinsa Pori Jazzin perustajiin kuuluneelta isältään Kari Sarpilalta. Opit jalostuivat maailmankuulun jazzklarinetistin Bob Wilberin ”koulussa” 1980-luvulla Yhdysvalloissa.

Näistä perintötekijöistä on lähtöisin Antin kiinnostus ja kunnioitus jazzin traditioita kohtaan. Hänen tavoitteenaan on omalla persoonallisella tavallaan yhdistellä jazzin alkuvaiheiden mestareilta imemänsä vaikutteet.LUE LISÄÄ

Mäkelä-Dunkel Family Carusellissa

Suomen PerinneJazz ryn puheenjohtaja Jukka Laitasalo avasi 23.9.2022 syyskauden toisen Caruselin konsertin. – Meillä on ollut ilo esitellä syksyn aikana nuoria muusikoita, aivan kuten yhdistyksen toiminta-ajatukseen kuuluu.

– Loistavasti onnistuneessa Erik Lindström -konsertissa esiintyi Sibelius Akatemian opiskelijoista koottu bändi ja nyt illan orkesterissa on myös kolme nuorta muusikkoa. Tervetuloa paitsi perinnejazziltaan, myös perhejazziltaan!

Aavaharjun Harrin raportti Jazzrytmeissä TÄSSÄ

Perinnejazz kunnioitti Erik Lindströmiä

Heikin ja Eilan raportti Savoyn konsertista Jazzrytmeissä:

“Tunnelma oli suorastaan riehakas täpötäydessä Savoyssa, johon olivat kokoontuneet kaikki perinnejazzin harrastajat ja Erik Lindströmin ystävät juhlimaan järjestön ensimmäisen kunniajäsenen elämäntyötä. Maestron syntymästä on kulunut 100 vuotta ja Perinnejazzin perustamisesta 10, nyt oli syytä juhlaan.”

Lue lisää TÄÄLTÄ

Juhlakonsertti täytti Savoyn – nuoret hurmasivat

Kuvasatoa yhdistyksemme kymmenvuotisjuhlavuoden pääkonsertista ke 7.9.2022 Savoy-teatterissa Helsingissä. Konsertti kunnioitti samalla ensimmäistä kunniajäsentämme, säveltäjä, kapellimestari ja muusikko Erik Lindströmiä.

 

Hänen syntymästään tuli kuluneeksi sata vuotta 29.5.2022. Esiintyjät Classic Jazz Society Quintet ja Sibis Jazz Youngsters. Konsertti oli menestys niin taloudellisesti kuin taiteellisestikin.

Konsertista lisää myöhemmin Jazzrytmeissä.

Happy End

CJSQ Seppo Hovi (vas.), Antti Sarpila, Pekka Toivanen, Wade Mikkola ja Jartsa Karvonen

KUVAT: Martti Koljonen

Savoy-teatterissa Swingin suurta juhlaa

Antti Sarpila Swing Band juhlistaa 40-vuotista taivaltaan juhlakonsertin merkeissä la 1.10. klo 15.00 Savoy-teatterissa Helsingissä. Yhtyeen vieraana on suomalaisen jazzeliitin parhaimpia muusikoita. Luvassa on musiikillista ilotulitusta swingkauden niin tuttujen kuin harvinaisempienkin sävellysten myötä.

Bob Wilberg (vas.) ja Antti Sarpila KUVA JR mk

Antti Sarpila (s. 1964) on yksi harvoja kansainvälisesti tunnettuja jazzmuusikoitamme. Kotimaa on edelleen Suomi, mutta estradina koko maapallo. Hän on kysytty solistivieras jazzympyröissä eri puolilla maailmaa. Antti sai ensimmäiset oppinsa Pori Jazzin perustajiin kuuluneelta isältään Kari Sarpilalta.

Antti tapasi Porissa maailmankuulun amerikkalaisen jazzklarinetistin Bob Wilberin ja pääsi hänen oppilaakseen 1980-luvulla. Wilber vuorostaan 1940-luvulla nuoruudessaan asui ja opiskeli jazzin alkuajan pioneerin Sidney Bechetin luona.

Näistä perintötekijöistä on lähtöisin Sarpilan kiinnostus ja kunnioitus jazzin traditioita kohtaan. Hänen tavoitteena on omalla persoonallisella tavallaan yhdistellä jazzin alkuvaiheiden mestareilta imemänsä vaikutteet.

The 40th Anniversary of Antti Sarpila Swing Band la 1.10.2022 klo 15.00
Kesto n. 2,5 h, sisältää väliajan

Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, Helsinki
Liput 39,50/36,50 eur SPJ:n jäsenet 36,50 eur

 

Antti Sarpila (cl/sax) Janne Hovi (piano) Wade Mikkola (bass) Jartsa Karvonen (drums) – featuring The Hot Horns Of Mikko Pettinen (trp) Risto Salmi (sax) Antti Rissanen (trb)

Artikkelikuva: Harri Virta