EI VOI OLLA TOTTA !!!

Näin sanoi George de Godzinsky, kun hän osallistui muutaman huippumuusikerin kanssa Tukholmassa Oscar Petersonin konserttiin – muinoin.  Gode oli kuin pikkupoika, kun hän ”hyppeli” penkissään ja ihaili Oscarin pianismia.

 

Pepe: Kun teimme elokuvaa Goden vaiheista ja äänitysauto oli Roballa Astor-salin ulkopuolella.   Robi tarkkaili sisään soittelua, ja Gode tuli mukaan autoon.  Robi: ”  Isä, siellä oli yksi motivoimaton Ääni ” ja Gode jatkoi – sitten me menemme soittamaan ja laulamaan sen uudestaan”.

 

Kun kysyin Godelta, miten hän oppi kaiken maailman juna-aikataulut ulkoa hän vastasi.  ” Teen aina mielikuvitusmatkoja junalla pitkin Eurooppaa ja U.S.A.:ta. Ajattelen reitit ja kaupunkien  asemat ja sitten minkälaisia ihmisiä siellä on.  Näin paikat ja tavat tulevat tutuiksi.

 

Mutta: Nykyaikana junista on tullut nopeampia. Vaikka ne lähtevät kuin ennen, niin ne tulevat perille ihan uudessa aikataulussa, ja niitä en enää jaksa opetella.

 

Siis: Aika on aina tehnyt muutoksellaan kepposia.

 

Georg de Godzinsky

RAKASTIN TEITÄ