Antti Sarpila juhlii 60-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla Savoy-teatterissa ke 11.9. klo 19.00.

Antti marssittaa lavalle suuren joukon ystäviään musiikin alalta. Kuulemme kavalkaadissa esityksiä Suomen parhailta jazzmuusikoilta. Joidenkin kanssa hänellä on ollut kunnia esiintyä jo uransa alkuajoista lähtien ja jotkut ovat uusia tuttavuuksia viime vuosilta. Luvassa on läpileikkaus Antin pitkältä ja monivaiheiselta soittotaipaleelta.

 

Rytmiryhmä koostuu tietenkin Antin oman yhtyeen – Antti Sarpila Swing Band – jäsenistä. Janne Hovin mestariluokan pianismi ei jätä ketään kylmäksi. Wade Mikkola luo bassollaan vankan pohjan, jonka varaan muiden on helppo rakentaa ja Thomas Rönnholm rumpujen takana on varma tae rytmisestä ilotulituksesta.

 

Vierailijona ovat instrumenttiensa ehdottomat taiturit Mikko Pettinen trp, Joonatan Rautio ts ja Kasperi Sarikoski trb, jotka todistavat jazzin perinteiden olevan hyvissä käsissä. Mukaan menoon hyppää myös television kautta jazzia suomalaisille tunnetuksi tehnyt pianisti Seppo Hovi. Lauluosuuksista vastaavat vuoden 2022 tangokuningatar Heta Halonen sekä lentävä laulaja Mikael Konttinen.

 

Musiikki on takuuvarmaa klassista jazzia, jonka juuret ovat New Orleansissa ja joka historian kirjojen mukaan siirtyi Chicagon kautta New Yorkiin, jossa siitä tuli swingin kulta-aikana oman aikansa pop-musiikkia. Tämä lyhyt aikakausi viime vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä tuotti meille musiikkia, joka tulee jäämään historiaan Amerikan merkittävimpänä panoksena maailman kulttuuriperintöön.

Antti Sarpila

Antti haluaa välittää kuulijoilleen niin soitossaan, kuin sävellyksissään tuon upean ajanjakson tunnelmalliset vangitsevat melodiat, tunteisiin vetoavat harmoniat, kiehtovat sointivärit sekä sen ainutlaatuisen svengin.

Tervetuloa juhlistamaan Antin merkittävää vanhenemista musiikin merkeissä.

Suomen PerinneJazz Ry:n jäsenille ystävineen on tarjolla erikoishinta: Liput 38,50 eur + tilausmaksut (alk.1.50 € / tilaus)

Lippujen myynti alkanut. www.lippu.fi 0600900900 (2 € / alk. min + mpm / pvm)

(mainitse yhdistyksen jäsenyys ostaessasi lipun)

Suomen Perinnejazz ry – www.perinnejazz.fi

 

Finnish Classic Jazz -kokoelma julkaistaan 23.5.2024

– Suomen PerinneJazz ry julkaisee kokoelmalevyn ”Finnish Classic Jazz Around The Millenium” Jazzrytmit-lehden 30-vuotisjuhlan yhteydessä 23.5.2024. Levylle on koottu 18 äänitettä 17 kokoonpanolta, joukossa on kaksi aikaisemmin julkaisematonta raitaa. Muusikkoja levyllä on lähes sata. Levyn on  alkuperäisäänitteiltä koonnut ja masteroinut Robi de Godzinsky. Pääosa alkuperäisäänitteistä löytyi Helmet-kirjaston avulla, kertoo levyn tuottaja Jazzrytmien päätoimittaja Harri Aavaharju.

LUE LISÄÄ

Jazzrytmit aloitti tasan 30 vuotta sitten

TEKSTI Matti Laipio (Suomen Jazzliiton puheenjohtaja 1975-1980 ja 1988-1994)

Jazzrytmit sai alkunsa toukokuussa 1994. Talvella Suomen Jazzliiton hallituksessa oli päätetty järjestää Vanhalla ylioppilastalolla Jazz Jamboree-tapahtuma, jonka tarkoituksena oli esitellä suomalaisia bändejä niin yleisölle kuin myös festivaali- ja keikkajärjestäjille.

Tähän tilaisuuteen tarvittiin myös esittelylehti. Liiton silloinen toiminnanjohtaja ei halunnut sen tekijäksi. Sitävastoin halukkuutensa ilmoitti hallituksessa istunut kuopiolainen mediayrittäjä Osku Rajala. Ja niin päätettiin antaa tehtävä hänelle. Ensimmäinen Jazzrytmit ilmestyi yhteistyössä liiton kanssa Jamboreessa 10. toukokuuta. Alkujaan oli tarkoitus julkaista vain tuo Jamboree-numero, mutta Osku halusi jatkaa lehden tekemistä.

Tuohon asti Jazzliitto oli julkaissut tiedotuslehden kaltaista sisällöltään niukkaa JazzIt!-julkaisua, mutta jo loppuvuonna 1994 todettiin, ettei Suomen kaltaisessa pienessä maassa ollut järkeä julkaista kahta jazzlehteä ja niinpä päätettiin sulauttaa Jazzrytmit ja JazzIt!.

Vuonna 1995 Jazzrytmeistä tulikin käytännössä Jazzliiton jäsenlehti. Noihin aikoihin jazzlehdelle olikin tilausta, sillä aiemmin Jazzliitonkin julkaisema Rytmi oli erinäisten kustantajavaihdosten jälkeen erkaantunut jazzlehden linjastaan.

Aluksi Jazzliiton ja Jazzrytmien yhteiselo vaikutti sujuvan hyvin, sillä liiton 1995 toimintakertomuksessa todettiin Jazzrytmien ajavan suomalaisen jazzin asiaa voimakkaasti eteenpäin ja tavoittavan suuren määrän lukijoita. Kertomuksessa todettiin myös kuusi kertaa vuodessa ilmestyvän, vähintäin 32-sivuisen lehden olevan myönteisin ilmiö koko jazzkentässä.

Mutta jo pian, 1990-luvun edetessä alkoi syntyä skismoja erilaisista asioista. Tabloidikoossa ilmestyneen lehden ulkoasua ja juttujen tasoa arvosteltiin, samoin sisällön painottumista vanhempaan jazziin vastoin liiton toiminnanjohtajan ja tuolloisen hallituksen joidenkin jäsenten jazzmakua. Ja toki taloudesta riitti kärhämiä. Vaikka lehti oli muodollisesti Jazzliiton äänenkannattaja, sen taloudellinen panostus lehteen oli vähäistä taloudellisen riskin jäädessä Oskulle. Lehden asema Jazzliiton äänenkannattajana päättyikin 2000-luvulle tultaessa.

Jazzrytmit ilmestyi painettuna vuoteen 2008 asti. Sinä aikana lehdessä julkaistiin lukuisten kirjoittajien ja kuvaajien tuhansia juttuja ja kuvia. Noina neljänätoista vuotena Jazzrytmit ehti dokumentoida ansiokkaasti ja laajasti suomalaista jazz-skeneä käytännössä ainoana alan mediana. Verkkojulkaisuksi muuttumisen jälkeen Jazzrytmit on edelleenkin säilynyt jazzia monipuolisesti käsittelevänä mediana, vaikkakaan sen asema ei ole ollut enää yhtä suvereeni kuin painetun lehden aikana.

Jazzrytmien perustaja Osku Rajala jatkoi päätoimittajana aina vuoteen 2021. Julkaisuoikeuksien siirryttyä Suomen PerinneJazz ry:lle Harri Aavaharjusta tuli päätoimittaja.

Osku Rajala (vas.) Jazzrytmien päätoimittaja 1994-2021, Harri Aavaharju, päätoimittaja 2022- ja  Matti Laipio, Jazzrytmien toimituskunnan puheenjohtaja 2022-.

 

 

 

 

Jazzrytmit 30-vuotta juhlakonsertti Café Caruselissa

Yhdistyksemme julkaisema Jazzrytmit lehti täyttää toukokuussa 30-vuotta, ensimmäinen painettu lehti ilmestyi 10.5.1994.

Juhlistamme tapahtumaa levynjulkistamiskonsertilla to 23.5. klo 18.30-21.00 Café Caruselissa. Finnish Classic Jazz Around The Millenium juhlalevyn on alkuperäisäänitteiltä koonnut ja masteroinut Robi de Godzinsky ja tuottanut päätoimittaja Harri Aavaharju.

 

FCJATM biisit

Konsertin musiikista vastaa Finnish Classic Jazz Millenium All Stars, jota johtaa kesäkuussa 60-vuotta täyttävä klarinetisti Antti Sarpila, muut muusikot: Jermu Nyberg (tr & co), Kimmo Leppälä (ts & cl), Heikki Viinamäki (tb), Janne Hovi (p), Pekka Mesimäki (bjo & g), Wade Mikkola (b) ja Mikko Virto (dm).

Konsertti on ilmainen, pöytävaraukset vain ruokailijoille TÄSSÄ

Café Carusel, Merisatamanranta 10, 00150 Helsinki, puhelin 09 – 622 4522

Suomen PerinneJazz ry:n jäsenet saavat ilmaiseksi julkaistavan CD:n, Finnish Classic Jazz Around The Millenium. Ellet ole vielä yhdistyksen jäsen, liity jäseneksi TÄSSÄ

FCJATM kansi

SAAPUMISOHJEET JULKISILLA: Kulkuyhteydet kahvilaan ovat erinomaiset. Bussit 20 ja 30 sekä raitiolinjat 1 ja 3 tuovat muutaman askeleen päähän eikä matkaa keskustasta kerry paljon kävellenkään. Lähellä on myös hyvin pysäköintipaikkoja.

Järjestäjät: Café Carusel, Suomen PerinneJazz ry ja Jazzrytmit lehti

China Boy palkinto Roamin´ Street Bandille

Suomen PerinneJazz ry:n China Boy (“Musta Kornetti”) -kiertopalkinto luovutettiin maanantaina 8.4.2024 ravintola Nyyrikissä Roamin` Street Bandille. RSB on yhdentoista soittajan ja kahden laulajan muodostama pirkanmaalainen katusoitto-orkesteri, jonka musiikin juuret vievät 1900-luvun alun New Orleansiin.

Yhdistyksemme puheenjohtaja Jukka Laitasalo totesi perusteluissaan, että RSB:n musiikki perustuu mustien työlauluihin, kreolien rytmeihin ja sotilassoittokuntien eurooppalaisista harmonioihin, joista 1900-luvun alkupuolella syntyi kokonaan uutta musiikkia.

Näitä jazzin syntyhistorian ensimmäisiä kappaleita soitettiin aluksi pelkästään korvakuulolta pelimannihengessä kadunkulmissa, kapakoissa ja mustien omissa viikonlopputanssiaisissa. RSB on jatkanut tätä amerikkalaisen kansanmusiikin perinnettä.

China Boy -palkinnon saajat 2012-2023

China Boy (”Musta kornetti”) on tunnustus perinnejazzin parissa ansioituneille harrastajamuusikoille ja -yhtyeille.

2012 DRB Swing Band, Jaakko Rinne
2014 The Swing Machine, Veijo Koskinen
2015 Monday Session, Rolf “Rolle” Lindström
2016 Birger´s Ragtime Band, Birger Lindström
2017 Alte Kameraden, Timo Valkamo
2019 Djangomania, Vesa Tompuri
2021 Broadway, Harri Rautiainen
2023 Black C, Markku Harjula
2024 Roamin´Street Band, Tuomo Marttila

VIDEO: Jarmo Nissinen

 

Acoustic Dixie Six 25 vuotta – perinteitä kunnioittaen

Vuonna 1999 Helsingissä perustettu Acoustic Dixie Six (AD6) täyttää tänä vuonna 25-vuotta. Orkesteri on vakiinnuttanut asemansa perinteisen New Orleans jazzin lähettiläänä. AD6 on esiintynyt ahkerasti kotimaassa ja kiertänyt myös kansainvälisillä dixielandfestivaaleilla mm. Saksan Dresdenissä, Unkarissa sekä Puolassa ja Alankomaissa. Juhlavuoden keikkaohjelmaan kuuluvat uutena maina Belgia ja Ruotsi.

LUE LISÄÄ JAZZRYTMEISTÄ

Suomen PerinneJazz ry:n konserti-tapahtuma- jami-ilta

Roamin`Street Band (RSB) esiintyy ravintola Nyyrikissä ma 8.4. klo 17.00-22.00.  RSB on täydessä kokoonpanossaan yhdentoista soittajan ja kahden laulajan muodostama pirkanmaalainen katusoitto-orkesteri, jonka musiikin juuret vievät 1900-luvun alun New Orleansiin.

Tuolloin mustien työlauluista, kreolien rytmeistä ja sotilassoittokuntien eurooppalaisista harmonioista syntyi kokonaan uutta musiikkia. Näitä jazzin syntyhistorian ensimmäisiä kappaleita soitettiin aluksi pelkästään korvakuulolta pelimannihengessä kadunkulmissa, kapakoissa ja mustien omissa viikonlopputanssiaisissa. RSB jatkaa tätä amerikkalaisen kansanmusiikin perinnettä myös kokoonpanonsa muodossa:

Trumpetti Lauri Vartola
Klarinetti Tuomo Marttila
Saksofoni Keijo Ekola
Vetopasuuna Reijo Latvio
Tuuba Pasi Jaakkola
Pyykkilauta Lauri Pursiainen
Banjo Jukka Järvelä
Kitara Petri Kuvaja
Kontrabasso Pasi Harju
Bassorumpu Veijo Niemelä
Marssirumpu Antti Oinonen

Laulusolisteina esiintyvät Piritta Lumous ja Johanna Marttila.

Improvisaatio voimakkaasti mukana tuomassa tuoreutta ja jännitystä esityksiin. Bändin jäsenet nauttivat esiintymisestä ja se välittyy myös yleisölle. Kuulijat alkavat huomaamatta naputtaa tahtia ja suu menee messingille muillakin kuin soittajilla.

Konsertin väliajalla julkistetaan China Boy -kiertopalkinnon on saaja.
China Boy (”Musta kornetti”) on Suomen PerinneJazz ry:n myöntämä tunnustus perinnejazzin parissa ansioituneille harrastajamuusikoille ja -yhtyeille. Kornetti-taulu on Alvi´s Dixie Stompers´in lahjoittama ja luovutetaan vuodeksi kerrallaan saajalleen.

Konsertin väliajalla julkistetaan China Boy -kiertopalkinnon on saaja.

Palkinnon saajat 2012-2022

Harri Rautiainen (Tapio Jalava)

2012 DRB Swing Band, Jaakko Rinne
2014 The Swing Machine, Veijo Koskinen
2015 Monday Session, Rolf “Rolle” Lindström
2016 Birger´s Ragtime Band, Birger Lindström
2017 Alte Kameraden, Timo Valkamo
2019 Djangomania, Vesa Tompuri
2021 Broadway, Harri Rautiainen
2022 Black C, Markku Harjula

Ilta päättyy jameihin klo 20.00-22.00

VAPAA PÄÄSY

Pöytävaraukset puh. (09) 757 2299
[email protected]

 

 

kuva Savonlinnan oopperajuhlat haast 2022

”Jazzin kanssa elämä on kivempaa!”

– Oma jazzkiinnostukseni lähti minua kuusi vuotta vanhemman veljeni harrastuksesta. Hän soitti viulua ja myös sitten kontrabassoa opiskelijabändissä, jossa soitti mm. Heikki Sarmanto, joka oli veljeni rinnakkaisluokalla Norssissa. Pikkuserkkuni Esa Helasvuo johdatti minua myös jazziin. Hauska tapahtuma oli Ostrobotnialla eli Bottalla, kertoi kulttuurivaikuttaja Aarno Cronvall 5.2.2024 SPJ;n jazzillassa ravintola Nyyrikissä

Lue lisää Jazzrytmeistä TÄSTÄ