kuva martti koljonen

Yhdistyksen perustajille kunniaa

Café Caruselissa 12.5. pidetyssä Suomen PerinneJazz ry:n 10-vuotisjuhlakokouksessa luovutettiin ”perustajatriolle” kunniakirjat, olivat viivästynyt pandemian takia. ”Jaakko Rinne oli suunnitellut aatteellisen yhdistyksen perustamista ja esitteli ajatuksen Seppo Hoville. Hovi kertoi ideasta mm. Raimo Hertolle, joka kutsui ryhmän jazzin ystäviä kotiinsa joulukuussa 2011 pohtimaan, miten perinteistä jazzia voitaisiin kehittää ja edistää. Päädyttiin perustamaan yhdistys”.

Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin vuorineuvos Matti Honkala. Paikalla oli yhteensä noin 30 jäsentä. Puheenjohtaja Jukka Laitasalo ja sihteeri Niklas Andersson esittelivät toimintakertomuksen sekä toimintasuunnitelman 2022–23.

 

– Jatkamme koronan hellitettyä toiminta-ajatuksen johdonmukaista vaalimista käytännön toimenpitein. Yhdistyksen pääkonsertti järjestään 7.9.2022 Savoy-teatterissa; konsertilla juhlistetaan vuonna 2015 kuolleen Erik Lindströmin syntymän 100-vuotispäivää. Hän on yhdistyksemme ensimmäinen kunniajäsen.

Erik Lindström 2012, Kuva: Matti Korhonen, Jazzrytmit

Erik Lindström (1922-2015)

– Toiminnan selkärankana ovat säännölliset konsertit ja tilaisuudet Helsingissä Cafe Caruselissa ja Ravintola Nyyrikissä. Tätä toimintaa on tarkoitus jatkaa aiempaan tapaan järjestämällä tilaisuuksia vähintäänkin kuukausittain.

– Yhdistyksen toiminnan eräänä tavoitteena on saada perinteisen jazzin piiriin entistä nuorempia muusikoita ja jalkautua myös maakuntiin.  Kuopioon on suunnitteilla helmikuussa 2023 jazz-tapahtuma yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Siihen sisältyy muun muassa koulutustyyppinen Classic Jazz -klinikka, nuoremmille muusikoille jami-ilta sekä Jazz & Dinner; Classic Jazz Society Quintet.

– Tulemme jatkamaan noin kaksi vuotta sitten tuotetun ”The Best of Finnish Classic Jazz” -kaksoisCD:n sekä levyyn perustuvan kirjan ”Takapotkun taikaa” markkinointia yhdistyksen jäsenille ja muulle perinteisestä jazzista kiinnostuneelle yleisölle. Suunnitelmissa on myös kirjan ”jalostaminen” äänikirjaksi, joka on tarkoitus saattaa jäsenistömme käyttöön kuluvan vuoden aikana.

– Yhdistyksen julkaisutoiminta laajenee merkittävästi, kun Jazzrytmit-nettijulkaisun julkaisuoikeudet ja vastuut ovat siirtyneet aiemmalta julkaisijalta Jazzaimaa ry:ltä Suomen PerinneJazz ry:lle.  Jazzrytmien toimituskuntaan kuuluvat Matti Laipio (pj), Harri Aavaharju, Niklas Andersson, Osku Rajala ja Martti Koljonen.

 

Vuosikokouksen osanottajia

Rahastonhoitaja Matti Vatanen esitteli tilinpäätöksen: – Vuoden tulos 2021 osoittaa ylijäämää 7 904,91 eur. Pankkitilin saldo 31.12.2021 oli 28 483,62 eur.

– Hyvä tulos perustuu osin Pentti Lasasen muistoksi tehdyistä lahjoituksista yhdistykselle 2 493,00 eur sekä hyvin onnistuneesta konserttikiertueesta syksyllä 2021.

– Vahva kassatilanne mahdollistaa yhdistyksen toiminta-ajatuksenmukaisen varojen käytön mm. jäsentilaisuuksiin ja nuorten, lupaavien muusikoiden tukemiseen. Jäsenmäärä oli 31.12.2021 429 jäsentä, lisäystä 28.

Juhlakokouksen jälkeen saatiin kuulla tasokasta perinteistä jazzia Vladimir Shafranov-Wade Mikkola-Aleksi Heinola Trion esittämänä. Lavalla vieraili myös kaksi jazzlegendaa Kalle Kaartinen ja Reiska Laine sekä tulevat legendat Antti Sarpila ja Filemon von Numers.

Reiska Laine (vas.), Filemon von Numers ja Vladimir Shafranov KUVA Pirta Mikkola

Trion esittämät kappaleet
1. setti: Beautiful Love, I Remember Clifford, Bolivia (Benny Golson), feat. Antti Sarpila: Body and Soul, I Want to Be Happy ja Rosetta
2.setti: O Grande Amor, Holy Land (Cedar Walton), Misty ja Fungii Mama (Blue Mitchell),  feat. Kalle Kaartinen, Yesterdays ja Flamingo. Feat. Reiska Laine rummut Filemon von Numers basso, There Is No Greater Love.

YouTube kuvaus: Pirta Mikkola