Jukka Laitasalo aloitti puheenjohtajana 2016

Suomen PerinneJazz ry valitsi 16.5. ravintola Sture 21:ssä pidetyssä vuosikokouksessa kolme uutta hallituksen jäsentä. Kuvassa Pepe Teirikari (vas.), Niklas Andersson, Jukka Laitasalo (uusi), Jaakko Rinne, Matti Vatanen (uusi), Wade Mikkola, Antti Sarpila (uusi) ja Pentti Lasanen (1936-2021).

***

 

”Nuorten saaminen mukaan suuri haaste”

Jukka Laitasalo

Viialassa syntynyt varatuomari Jukka Laitasalo (s. 1957) on suvun ensimmäinen lakimies.

– Aloitin asianaja-urani vuonna 1981 Procope & Hornborgilla, jossa työskentelin mm. Tampereen, Helsingin ja Lontoon toimistoissa.

 

Perustimme 1992 laamanni Pekka Merilammen ja asianajaja Tuomo Marttilan kanssa uuden toimiston, nykyiseltä nimeltään Asianajotoimisto Merilampi. Nyt 38 työvuoden jälkeen toimin Senior Advisorina, lähinnä yritysasiakkaiden lakiasioiden hoitajana.

 

– Kiinnostus perinteiseen jazziin syttyi jo parikymmentä vuotta sitten, aluksi satunnaisilla käynneillä kesäaikaan Baltic Jazzeilla. Samoin osuimme kesälomilla Maarianhaminaan Alandia Jazzien aikaan. Varsinaisesti innostus taas alkoi tuttavuudella Seppo Hoviin yhteisen tennisharrastuksen kautta ja paremmalla tutustumisella tähän musiikin lajiin.

 

Mikä jazzissa viehättää? – Olen joskus sanonut, että perinteistä jazzia on mukava myös katsella. Konserteissa välittyy swingin ja svengin lisäksi usein myös muusikoiden keskinäinen huumori ja iloinen tunnelma, josta yleisö saa lisää nautintoa.

– Perinteisessä jazzissa viehättää myös se, että toisin kuin monet muut musiikin lajit, perinteinen jazz koostuu sävelmistä noin 100 vuoden pituiselta ajanjaksolta ja sisältää valtavan määrän klassikoita, joista konserteissa kuulee aina uusia sovituksia.

– Olen perinteisen, melodisen jazzin ystävä ja tässä suhteessa tunnustan auliisti oman rajoittuneisuuteni. Tosin perinteinen jazz on auttanut jossain määrin ymmärtämään paremmin myös muita jazzin muotoja.

– Mieliorkesterin nimeäminen on vaikea tehtävä, hyvää klassista jazzia kun soittaa niin moni eri kokoonpano tahollaan. Itse en soita mitään instrumenttia.

Jukka Laitasalon mielestä perinteinen jazz on parhaimmillaan livenä ja hän pyrkii käymään konserteissa aikataulujensa sallimissa rajoissa. – Tulin mukaan SPJ:n toimintaan Seppo Hovin tuttavuuden kautta, hoidin pari kertaa yhdistyksen kokouksen puheenjohtajan tehtäviä ja tutustuin siinä yhteydessä muihinkin aktiivisiin jäseniin.

 

Millaisena näet perinnejazzin tulevaisuuden? – Haasteena on perinteisen jazzin jatkuvuuden turvaaminen. Musiikillinen pohja on vahva, mutta yleisömme koostuu pääosin seniorikansalaisista ja tämän musiikin saattaminen nuoremman polven harrastukseksi on se suuri tehtävä, joka meillä on edessämme.

– Suomen PerinneJazz ry:n jäsenyys kannattaa, parinkympin vuotuisen jäsenmaksun vastineeksi saa säännöllisesti tietoa konserteistamme, joista valtaosa on vieläpä ilmaisia ja maksullisiinkin tilaisuuksiin on saatavissa alennuksia jäsenyyden perusteella. Toiminnan ylläpitämiseen tarvitaan aktiivisten jäsenten lisäksi myös taloudellisia resursseja, liittymällä jäseneksi tuet omalta osaltasi sitä, että saamme nauttia perinteisen jazzin sävelistä jatkossakin.

 

(Jazzrytmien haastattelu 1.6.2019/Martti Koljonen)