Instituutio ja legenda täyttää 65-vuotta – DDT tietovisa

Syksyllä 1958 joukko koulupoikia ja jazzin harrastajia jännitti Soutustadionilla ensimmäistä keikkaansa. Hankenin opiskelija Rick Wahlstein oli koonnut jazz-yhtyeen oman opinahjonsa ja Kauppakorkeakoulun yhteisen urheilupäivän viihdyttäjäksi. Samana iltana yhtye tahditti vielä osakuntatansseja Pohjoisella Rautatienkadulla.

Rick Wahlstein 2008 KUVA Martti Koljonen

Useimmat kaverukset asuivat Helsingin eteläisissä kaupunginosissa eli ”alakaupungilla” ja sen mukaan yhtye sai nimen Downtown Dixie Tigers. Nimi muuntui myöhemmin DDT Jazzbandiksi muusikkohuumorin ja tunnetun tuholaismyrkyn ryydittämänä.

Tuskinpa kukaan olisi arvannut, että tilapäiseksi tarkoitettu yhtye on koossa ja täydessä iskussa vielä vuonna 2023. Näin on kuitenkin käynyt ja DDT Jazzband Juhlakonsertti 65 vuotta pidetään 20.10.2023 klo 19.00 Savoy-teatterissa. Lippujen ennakkotilaukset: [email protected].

Juhlan kunniaksi järjestämme DDT-tietovisan, jossa testataan jazzdiggarien tietoutta “Swengin Vanhempien Valtiomiesten” ainutlaatuiselta matkalta suomalaisen jazzin tiellä!

Oikein vastanneiden kesken arvotaan historiikkikirjoja DDT Jazzband Instituutio ja legenda – 50 vuotta yhtä soittoa (sisältää CD-levyn) sekä lippuja 65-vuotiskonserttiin. Mikäli oikeita vastauksia ei löydy, arvonta suoritetaan lähimmäksi päässeiden kesken.

Valitse oikea vaihtoehto vastauksiin, täytä nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi ja paina lopuksi lähetä! Vastata voit 28.2.2023 asti, voittajiin ollaan yhteydessä 15.3.2023 mennessä!

Osallistu DDT65 tietovisaan TÄSSÄ

DDT Jazzband historiikki

Vinkki: Oikeat vastaukset löytyvät mm. DDT Jazzbandin historiikista ja Jazzrytmit -verkkolehden sivuilta.

DDT Jazzbandin 50/60 v historiikkia (sis. CD:n) voi tilata maksamalla  20 € pankkitilille:
Trad Jazz ry /FI53 2146 2000 0732 85
Anna maksaessasi seuraavat tiedot: Nimi, osoite, puh. nro ja sp-osoite. Hintaan  sisältyy lähetyskulu Suomeen Postin noutopisteeseen.

DDT 2020 Kauniainen KUVA Martti Koljonen

Kuvassa (vas.): Ilkka Joronen (p), Raimo Näätänen (tbn), Niklas Andresson (tp, voc), Pentti Mutikainen (b), Thomas Rönnholm (dr), Pekka Mesimäki (bjo), Joonatan Rautio (tsax) ja Fred Andersson (leader, cl).