Café Caruselin syyskausi alkaa laatujazzilla

Suomen PerinneJazz ry:n syyskonsertit Café Caruselissa käynnistyvät elokuun 26. päivä. Soitto alkaa puoli seitsemän aikaan, mutta kokemus on osoittanut, että parhaat paikat täyttyvät jo kuuden kieppeillä.

Pöydät lähimpänä orkesteria ovat varattuja ruokailijoille, pöytävaraukset puhelin 09-622 4522. Suosittelemme illallisen nauttimista bändi-illan aikana. Caruselin monipuoliselta ruokalistalta löytyy niin raikkaita salaatteja, piiraita ja pikkulämpimiä, keittoja sekä pizzoja (myös gluteenittomana).

Jussi Kannaste

Tarkoitus ei ole jatkossakaan periä pääsymaksua, joten nauttimalla ravintolan palveluista takaamme jazztapahtumien jatkuvuuden.

Pe 26.8. Vladimir Shafranov (p), Wade Mikkola (b) ja Tommi Vainikainen (dr) solistina Jussi Kannaste (ts)

Vladimir ”Vova” Shafranov on ollut taitavuutensa ansiosta kysytty pianisti jo 1970-luvulta lähtien. Hän on asunut viime vuodet Maarianhaminassa ja Manner-Suomessa kuultu harvoin.

Arvostettu ja palkittu saksofonisti Jussi Kannaste (s. 1976) on tullut tutuksi muun muassa Jaska Lukkarinen Trion jäsenenä. Esiintymisen lisäksi Kannaste toimii ainejohtajana Sibelius-Akatemian jazzosastolla sekä opettaa saksofoninsoittoa pääkaupunkiseudulla.

Pe 23.9 Mirja Mäkelä-Dunkel Quartet

Mirja Mäkelän huikeaa laulua säestää Dunkelin perheestä koostuva kvartetti. Kyseessä on ryhmän ensimmäinen esiintyminen. Kahden vuoden koronakaranteeni on käytetty jazzstandardien haltuunottoon.

 

Mirja Mäkelä laulu, Manuel Dunkel ts, Tuukka Dunkel dms, Atso Dunkel b, Eero Dunkel g.

Pe 21.10. Kalevi Louhivuori Tribute to Louis Armstrong

Jorma Kalevi Louhivuori on keskeisimpiä nuoren polven jazzmuusikoita. Louhivuori on kypsä ja omaääninen trumpetisti, joka on keikkaillut ympäri maailmaa ja voittanut jo useita palkintoja. Monipuoliselta Louhivuorelta taittuvat jazzin lukuisat muut genret, kuten tiukka rytmimusiikki ja pop.

Tribute to Louis Armstrong ja Kalevi Louhivuori tarjoavat hienon illan unohtumattomien kappaleiden parissa. Yhtyeessä soittavat Aleksi Heinonen rumpuja ja Joonas Henriksson pianoa ja klarinettia.

Pe 4.11. Bianca Morales voc, Fred Ahlberg gt, Joonas Tuuri b ja Reiska Laine dr.

Bianca Morales

Bianca Morales on toiminut tanssittavan rytmimusiikin pioneerina Suomessa 80-luvulta lähtien. Kansainvälisesti tunnustettu Bianca on julkaissut albumeita sekä konsertoinut ympäri maailman.

Suomessa hänet tunnetaan myös DJ:nä, radiojuontajana sekä vuosina 2005-2006 Helsingin kaupunginteatterissa esitetyn Hairspray-musikaalin tähtenä.

 

Lisätietoja antaa Café Caruselin konserttien uusi tuottaja Harri Aavaharju, puhelin 050 – 312 4444

Harrilla on takanaan pitkä ura jazzin parissa monessa roolissa. Hän on Classic Jazz ry:n perustaja ja Storyvillen ohjelmapäällikkö 1992–2002 sekä Jazzrytmit-lehden nykyinen päätoimittaja ja ex kornetisti/orkesterin johtaja.

Café Carusel Merisatamanranta 10, 00150 Helsinki, puhelin 358 9 622 4522

Vapaa Pääsy, Show Time klo 18.30–20.30